top of page
Pelkkä musta taustakuva.jpg
Writer's pictureMilja

Matkalla kohti unelmia

Päivitetty: 5. heinäk. 2020

Onko sinulla unelmia?

Millaisen olon unelmointi saa sinulle?

Entä millaisia mielikuvia unelmiin liittyy?


Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa omia unelmia kohti kulkemista, sillä mitä ikinä päätätkään tehdä, aika kulkee joka tapauksessa.


Mutkia matkassa?

Joskus unelmia kohti kulkeminen voi olla hankalaa. Se johtua esimerkiksi seuraavista asioista:

  • Ei tiedä mistä unelmoi

  • Unelmat eivät tunnu enää omiltasi – saatat olla unelmoinut jostain esimerkiksi 10 vuotta sitten ja jäänyt tähän ajatukseen kiinni. Voi kuitenkin olla, ettet oikeastaan enää unelmoi samoista asioista

  • Unelma tuntuu liian kaukaiselta tai vaikeasti saavutettavalta


Esteiden ylittäminen

Oman unelman hahmottamiseksi voi esittää itselleen erilaisia kysymyksiä. Tarkista omat arvosi ja ajatuksesi – millainen olet nykyään ja mistä oikeasti unelmoit? Tuntuisiko unelma helpommin saavutettavalta, jos sille miettisi välitavoitteita. Unelma voi olla myös asia, jota on kiva ajatella mutta tarkoituksena ei ole toteuttaa sitä – ja sekin on ihan ok.


Seuraavan kuvan kautta voit pohtia itseäsi, elämääsi ja unelmiisi liittyviä tunteita ja ajatuksia:


Matkasta nauttiminen

Kun tietää mistä unelmoi, on jo pitkällä. Seuraavaksi on tärkeää miettiä, millaisia askelia tulee ottaa saavuttaakseen unelmansa. Mistä pitää ottaa selvää ja mitä tulee tehdä? Huomaa myös mielen esteet! Joskus saatamme pysähtyä ajattelemaan, ettemme pysty johonkin, ettei minulla ole mahdollisuuksia tehdä jotain, ei rahaa, ei aikaa – mitä tahansa. Unohda hetkeksi nämä ja keskity vain unelmaan. Voi olla, että löydät keinoja, joita mielesi ei uskaltanut ajatellakaan.


Muista myös nauttia matkasta ja jätä kaikki ovet auki: mieltään saa aina muuttaa jos löydätkin matkalla muita asioita, joita haluat tavoitella.

Ja lopuksi – mitä voit tehdä juuri tänään ollaksesi askeleen lähempänä omia unelmiasi?


Ainoa asia mikä lopulta on meidän ja unelmiemme välillä on se, ettei edes yritä, joten lähde rohkeasti kohti niitä asioita, jotka oikeasti ovat sinulle tärkeitä.

149 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page